KJK 6-0 LaPa-95
- info3626
- 3.5.2016
- 2 min käytetty lukemiseen
KJK aloitti kautensa komealla kotivoitolla Lapinlahden Pallo-95:sta.
KJK:n lähtökohdat kauden avausotteluun olivat vähintäänkin haastavat. Kahden edellisen harjoitusottelun maaliero oli murskaava 2-24 ja ottelun kokoonpanosta puuttui kourallinen runkopelaajia. Valmentaja Samuli Antikainen teroitti joukkueelle ottelun alla sitä, että ottelusta lähdetään hakemaan tulosta. Aiemmista otteluista tuttu tulokseton pimputtelu sai jäädä harjoituskaudelle ja joukkue lähti pelaamaan suoraviivaista tulospalloa. Ottelun alku olikin Kerhon vahvaa näytöstä. Valkopaitainen kotijoukkue vyörytti peliä vieraiden kenttäpuoliskolle, muttei saanut luotua huippuvaarallisia paikkoja vastustajan maalille. Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin piakkoin, kun Miika Kuikka syötti pallon linjan taakse pystyyn juosseelle Samuli Antikaiselle. Antikainen ei kuitenkaan ehtinyt läpiajostaan laukoa, kun vastustajan puolustaja tökkäsi pallon takaapäin omaan maaliin. KJK jatkoi painostustaan maalin jälkeen, mutta ne kuuluisat viimeiset syötöt eivät olleet tarpeeksi laadukkaita ja LaPa säästyi vielä tässä vaiheessa enemmiltä vastoinkäymisiltä vaikka esimerkiksi Jouni Venäläinen laukoi erittäin komeasti n. 25 metristä pallon yläristikon kautta lepikkkoon. LaPa sai, tai oikeastaan KJK menetti, otteen pelistä ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta kotijoukkueen onneksi vastustaja ei saanut iskettyä palloa ohi KJK:n maalia vartioineen Pekka Tiihosen ja puoliajalle siirryttiin KJK:n 1-0 -johdossa.
KJK aloitti toisen puoliajan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisenkin ja vyörytti palloa kohti vierailijoiden maalia. Antikainen jatkoi maalitehtailuaan pian toisen puoliajan alkamisen jälkeen kun hän sijoitti pallon varmasti lähietäisyydeltä verkkoon Pekka Tiihosen loistavan pitkän avauksen jälkeen. Hetki tämän jälkeen Antikainen karkasi läpiajoon jälleen Kuikan syötöstä ja tällä kertaa hän iski pallon verkkoon ihan omatoimisesti. KJK siirtyi 4-0 -johtoon, kun tällä kertaa Kuikka ohjasi Antikaisen tarjoileman namusyötön maalin edestä takanurkkaan. 5-0 -maaliin alustuksen teki vahvan ottelun pelannut Pekka Ruotsalainen, joka syötti Antikaisen illan kolmannen osuman. Antikainen viimeisteli iltansa (ja LaPa:n) iskemällä loppulukemat 6-0 tykittämällä pallon, aivan kuten Jari sanoo, läheltä ylös Ville Hiltusen vahvan esityön jälkeen.
Koko KJK:n joukkue pelasi vahvan ottelun ja sai hienosti nostettua pelin tasoaan aiempiin harjoitusotteluihin nähden. Asenne oli kova läpi ottelun ja ennen peliä sovittuja taktiikoita noudatettiin viimeiseen asti. Pasi Laitisen johtama puolustuslinja toimi erinomaisesti ja piti vastustajan maalintekoyritykset minimissään yhteistyössä Antti Rissasen ja Jouni Venäläisen hallitseman keskikentän kanssa. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti seuraavaa ottelua, jolloin KJK matkustaa Suonenjoelle SuPa:n vieraaksi.